CSIT Finland oli nyt jo 7. kertaa Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivillä näytteilleasettajana. Tänä vuonna seminaari ja näyttely pidettiin Tampereella 27.-29.5. Tänä vuonna perinteisen perjantai-illan GT-tarjoilun lisäksi yleisömagneettina toimi näyttelyn ajan käynnissä ollut kassakaapinmurtokilpailu, jonka pääpalkintona oli lippuja Metallica-konserttiin. 

CSIT:n näyttelyosastolla oli kassakaappi, jonka nelinumeroinen koodi piti ’murtaa’ lippuarvontaan osallistuakseen. Numerot löytyivät suurella näytöllä pyörivästä esityksestä. Jokainen kassakaappiin sisään päässyt sai palkinnon ja pääsi myös osallistumaan näyttelyn jälkeen pidettävään lippuarvontaan. Kilpailuun osallistumisaikaa oli tiistain ja keskiviikon näyttelyajat ja osallistujia oli loppujen lopuksi noin 200 näyttelyvierasta.

Metallica-lippujen arvonta tehtiin heti ATK-päiviä seuraavana päivänä.

CSIT:n näyttelyosaston henkilöstö valmiina keskustelemaan identiteetin- ja pääsynhallinnan ratkaisuista.

Voittajat nauttivat konsertista Olympiastadionilla 7.6.2024

Lippuja konserttiin arvottiin 4 ja onnekkaita olivat Mikko Sukanen Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelta, Anne-Maria Hauhio Istekiltä, Teemu Kiiveri Kymenlaakson hyvinvointialueelta ja Minni Ylikännö Helsingin kaupungilta. Mikolle tuli este ja Oulusta muutkaan eivät mahtuneet VR:n juniin, joten Mikkoa ’tuuraamaan’ pääsi samasta projektiryhmästä Jaana Nevalainen Istekiltä. Minni estyi myös saapumasta ja hänen tilalleen mukaan pääsi kollega Jenni Heikkilä. Isäntinä mukaan konserttiin pääsivät CSIT Finland:in toimitrusjohtaja Peik Åström ja liiketoimintajohtaja Antti Kaihovaara.

Alla hieman kuvasatoa Metallica-konsertista Helsingin Olympiastadionilta perjantaina 7.6.2024.